Kauklahden toimipisteelle hyödyntämislaitoksen ennakkohyväksyntä
Suomen Ympäristökeskus on myöntänyt Kuusakoski Oy:n Kauklahden toimipisteelle hyödyntämislaitoksen ennakkohyväksynnän. Kuusakoski Oy oli ensimmäinen Suomessa ennakkohyväksyntää hakenut jätteenkäsittelijä, ja tällä hetkellä maan ainoa hyötykäyttöä toteuttava ennakkohyväksytty laitos. Päätös on voimassa vuoteen 2030.
Tuotekehityspäällikkö Arsi Saukkola iloitsee päätöksestä. "Ennakkohyväksytylle laitokselle voidaan tuoda ulkomailta tavanomaista kevyemmällä hakemuskäsittelyllä jalometallipitoisia nesteitä, lietteitä ja katalyyttejä", Saukkola sanoo.
Hän jatkaa: "Kauklahden tuotantolaitoksella on kehitetty näille jäteraaka-aineille ainutlaatuisia käsittelymenetelmiä. Laitoksen kapasiteetti on paljon suurempi kuin kotimaisten raaka-aineiden saatavuus, joten lisähankinta ulkomailta tasaa tuotannon vaihtelua ja tuotteiden laatua. Tuotannossa talteen saatavia metalleja ovat esimerkiksi kulta, hopea ja palladium, sivutuotteina myös kupari ja koboltti."
Ennakkohyväksyntä edellyttää jätteitä hyödyntävältä laitokselta jatkuvuutta, merkittävää alan asiantuntemusta, korkeaa hyötykäyttöastetta sekä sertifioidut ympäristö- ja toimintajärjestelmät.
Kuusakoski Oy:n Kauklahden laitos on sertifioitu ympäristö- ja johtamisjärjestelmien ISO 14001, OHSAS 18001 ja ISO 9001 mukaisesti.