3.5.2023

Kuusakoski ennakoi auton osien uudelleenkäytön kasvavan

Nykyaikainen autokierrätys on erinomainen esimerkki lähes täydellisestä materiaalin kiertokulusta: romuauton materiaaleista yli 95 % pystytään hyödyntämään. Alan edelläkävijänä ennakoimme kuitenkin, että tulevaisuudessa erityisesti auton osien uudelleenkäyttö tulee kasvamaan.

Uskomme tämän herättävän keskustelua tulevana viikonloppuna autoharrastajien suurtapahtumassa Lahdessa. 

”Tällainen trendi on nähtävillä kaikkialla: second hand -myymälät kukoistavat ja ihmiset ymmärtävät uudelleenkäytön arvon. Myös me olemme jo pitkään tarjonneet elektroniikkalaitteiden uudelleenkäyttöpalvelua, ja sen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Uskon, että sama tapahtuu myös autojen osille”, kertoo autokierrätyksestä Kuusakoskella vastaava palvelupäällikkö Ari Turunen. 

Kuusakoski saa ajoittain kyselyitä romutukseen tulleiden autojen osista autoharrastajilta, ja niihin on pyritty vastaamaan. Avainasemassa ovat kuitenkin viralliset autopurkamot. 

”Suomessa toimii purkamoja, jotka ovat erikoistuneet ajoneuvojen varaosien uudelleenkäyttöön osana virallista romutusprosessia. Suomen Autokierrätyksen uuden alustan kautta pystymme toivottavasti tekemään huomattavasti joustavammin yhteistyötä heidän kanssaan”, kertoo Ari Turunen. 

Kuusakoski on mukana tuottajavastuuyhteisö Suomen Autokierrätyksen käynnistämässä hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on uusi läpinäkyvämpi autokierrätyksen hallintajärjestelmä, joka mahdollistaa tiedon ketterän liikkumisen eri toimijoiden välillä. 

Kuusakoski mukana Classic Motor Show’ssa 6.–7.5. 

Classic Motor Show järjestetään Lahden messukeskuksessa 6.-7.5.2023  

Kuusakosken osastolla on mahdollisuus keskustella kierrätysalan asiantuntijoiden kanssa. Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali vierailee osastolla la 6.5. klo 11–13. Mukana osastolla on tv:stä tuttu Datsun 100A-merkkinen klassikkoauto Pikku-D, sekä lapsille mahdollisuus kierrättää omat rikkinäiset leikkiautonsa Kuusakosken Romutusralli-konseptin mukaisesti. Lisätietoja Facebookissa. 

Maskottiauto Pikku-D on monille lapsiperheille tuttu Kuusakosken Romutusralli-kiertueilta.

Lue lisää aiheesta