2.2.2023

Puhtaampien kierrätysmetallien tarve kasvaa voimakkaasti

Kierrätysalan edelläkävijä Kuusakoski investoi merkittävään uuteen tuotantolinjastoon, joka rakennetaan yhtiön kierrätystehtaalle Heinolaan. Investoinnin kokonaisarvo nousee 25 miljoonaan euroon.

Kierrätysraaka-aineiden kysyntä kasvaa. Esimerkiksi tällä vuosikymmenellä kierrätysalumiinin tuotanto tulee ensimmäistä kertaa ylittämään primäärialumiinin tuotannon. Kierrätysalumiinin käyttö säästää 95 % energiaa neitseelliseen raaka-aineeseen verrattuna.

Kuusakoski on ainoa kierrätysalumiinin valmistaja Suomessa. Vuonna 2022 Kuusakoski toimitti asiakkailleen kierrätysalumiinia määrän, joka vastaa 2000 matkustajalentokoneen alumiinia.

Nyt yhtiö investoi merkittävään uuteen tuotantolinjastoon. Tavoitteena on kasvattaa ei-magneettisten metallien, joihin alumiinikin kuuluu, kierrätystehokkuutta ja -kapasiteettia. Investointi on arvoltaan 25 miljoonaa euroa.

”Olemme tehneet määrätietoista ja laajaa metallinerotukseen ja jätejakeisiin keskittyvää kehitystyötä jo useamman vuoden ajan. Nyt olemme vihdoin päässeet toteutusvaiheeseen”, kertoo toimitusjohtaja Mikko Kuusilehto.

VIHREÄ SIIRTYMÄ MUUTOKSEN MOOTTORINA

Kuusakosken prosessointikyky mahdollistaa jo nyt erittäin tehokkaan metallien palautuksen jätevirroista takaisin raaka-aineeksi. Uuden investoinnin myötä yhtiö pystyy jatkossa käsittelemään entistä suuremman materiaalimäärän entistä korkeammalla hyödyntämisasteella. Yhtiö ennakoi kaikkien kierrätysmetallien kysynnän kasvua.

Kokonaisuudessaan ei-magneettisten metallien prosessointiin keskittyvän investointikokonaisuuden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2025.

”Pohjoismaiset yritykset investoivat vahvasti vihreään siirtymään, ja tänä päivänä kaikki keskustelut asiakkaidemme kanssa liittyvät tavalla tai toisella mahdollisuuksiin rakentaa kestävämpi arvoketju kierrätysraaka-aineiden avulla”, kertoo Mikko Kuusilehto.

”Kun tämä projekti saadaan maaliin, ei-magneettisten metallien prosessoinnin kokonaiskapasiteettimme nousee 50 prosentilla. Investointien myötä pystymme tarjoamaan entistä enemmän ja entistä puhtaampia kierrätysraaka-aineita valmistavalle teollisuudelle.”

OSA VIHREÄÄ INVESTOINTIOHJELMAA

Kokonaisuudessaan ei-magneettisten metallien prosessointiin keskittyvän investointikokonaisuuden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2025.

Investointikokonaisuus on osa Kuusakosken aiemmin julkaisemaa vihreää investointiohjelmaa. Lue lisää investointiohjelmasta täältä: https://news.cision.com/fi/kuusakoski-recycling/r/uusi-investointiohjelma-vahvistaa-kuusakosken-asemaa-vihrean-siirtyman-edellakavijana-kierratysalall,c3640603

TIESITKÖ TÄMÄN?
  • Kuusakosken kierrätystehdas Heinolassa on Pohjois-Euroopan suurin integroitu kierrätystehdas, joka toimii 25 hehtaarin alueella.
  • Ei-magneettisia kierrätysraaka-aineita ovat muun muassa kupari, sinkki, lyijy ja alumiini sekä esimerkiksi messinki, pronssi ja ruostumaton teräs.
  • Ei-magneettisia metalleja saadaan esimerkiksi kierrätykseen tulevista ajoneuvoista, sähkö- ja elektroniikkalaitteista sekä kotitalouksien metallijätteestä
LISÄTIEDOT JA KUVAT

Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Tuomas Haikka puh. 040 7494 218, tuomas.haikka@kuusakoski.com.

Kuvia median vapaaseen käyttöön – mainitsethan lähteeksi Kuusakoski Oy: https://kuusakoski.frontify.com/share/HP194j478MMcLSCqcgz8

Tutustu Heinolan-kierrätystehtaaseen virtuaalisesti: https://www.thinglink.com/scene/1514231982597341185