12.6.2024

Apulanta ja Kuusakoski Oy käynnistävät hyväntekeväisyyskampanjan

Mielilava nähdään ensimmäistä kertaa Apulandian Kierrätyspäivässä 15.6.

Apulanta ja Kuusakoski Oy ovat yhdistäneet voimansa ja lanseeraavat Mielilava-nimisen metallinkeräyslavan. Kampanjan tavoitteena on edistää kierrätystä, lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta ja tukea samalla lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Lavasta saatavat tuotot lahjoitetaan kokonaisuudessaan MIELI ry:lle.

"Haluamme osoittaa, että pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus, ja toivomme, että Mielilava innostaa ihmisiä osallistumaan tärkeän aiheen puolesta." Sipe Santapukki

Mielilava on sijoitettu kesän ajaksi Apulandiaan (Helsingintie 199, Lahti) ja ensimmäisen kerran sen voi nähdä Apulandian koko perheen Kierrätyspäivä-tapahtumassa lauantaina 15.6. Mielilavalle voi kuka tahansa käydä tuomassa esimerkiksi metallirunkoiset puutarhakalusteet, polkupyörät, kiukaat, kattilat tai vaikka vanhat tiskipöydät. Tapahtumassa on paikalla Mielilavan lisäksi muita paikallisia toimijoita ja kierrätysaiheista toimintaa lapsille. 

"On mahtavaa olla mukana näin tärkeässä projektissa, joka yhdistää musiikin, kierrätyksen ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen," sanoo Apulannan rumpali ja toimitusjohtaja Sipe Santapukki. "Haluamme osoittaa, että pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus, ja toivomme, että Mielilava innostaa ihmisiä osallistumaan tärkeän aiheen puolesta."

Jokaisen metallinkeräykseen osallistuvan panos auttaa sekä ympäristöä että lasten ja nuorten mielenterveyttä. Kesän jälkeen Mielilava-kampanjaa on tarkoitus jatkaa yhteistyössä yritysten kanssa. 

Apulandian koko perheen Kierrätyspäivä lauantaina 15.6. klo 10–13. Katso tapahtumainfo Facebookista: https://www.facebook.com/events/486535520698068/?ref=newsfeed&locale=fi_FI

Kuvia Mielilavasta median vapaaseen käyttöön: https://kuusakoski.frontify.com/share/vt5sCW9pi8pfbF5Y3xdj

Lisätiedot:

Kuusakoski Oy
Jarkko Lahti, puh. 040 689 0583, sähköposti jarkko.lahti@kuusakoski.com

Apulanta
Lotta Lintukangas, puh. 050 537 7084, sähköposti lotta.lintukangas@gmail.com 

mielilava apulanta mielenterveys