Mielilava siirtyy Tampereelle – kierrätä metalliromut ja tee hyvää
Kuusakosken ja Apulannan hyväntekeväisyyslava, Mielilava, löytyy Tampereen Tullintorilta 21.10.–3.11.2024. Lavan tuotot lahjoitetaan kokonaisuudessaan MIELI ry:lle. Kierrätä ja autat!
Mielilava-metallinkeräyslava siirtyy Tampereelle maanantaina 21.10.2024 – juuri sopivasti ennen Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteiskonsertteja, jotka pidetään perjantaina 25.10. ja lauantaina 26.10. Lava löytyy Tullintorilta aina 3.11.2024 saakka, ja niin yritykset kuin yksityishenkilötkin voivat tuoda lavalle metalliromuja vuorokauden ympäri.
”Yhteiskonsertti on meille kerran elämässä-tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Tulemme Tampereelle innosta puhkuen, ja halusimme ottaa Mielilavan mukaan, sillä se on saanut lämpimän vastanoton Lahdessa, ja halusimme antaa mahdollisuuden myös tamperelaisille osallistua tähän mainioon tapaan tehdä hyvää”, sanoo Apulanta-yhtyeen Sipe Santapukki.
MIKÄ MIELILAVA?
Apulanta ja Kuusakoski Oy yhdistivät voimansa kesällä 2024 ja lanseerasivat Mielilava-nimisen metallinkeräyslavan. Kesän ajan Mielilava on sijainnut Apulandiassa, joka on Apulanta-yhtyeen tukikohta, museo ja kahvila.
Kampanjan tavoitteena on edistää kierrätystä, lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta ja tukea samalla lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Lavasta saatavat tuotot lahjoitetaan kokonaisuudessaan MIELI ry:lle.
MITÄ VOI TUODA MIELILAVALLE?
Kaikki metalliromu on tervetullutta! Esimerkkejä metalliromusta ovat metallirunkoiset puutarhakalusteet, polkupyörät, kiukaat, kattilat tai vaikka vanhat tiskipöydät.
MITÄ MATERIAALEILLE TAPAHTUU?
Kuusakoski kierrättää metallit omissa prosesseissaan, ja ne toimitetaan valmistavalle teollisuudelle kierrätysraaka-aineiksi. Kierrätysraaka-aineilla on merkittävä positiivinen ilmastovaikutus, sillä niiden käyttö vaatii huomattavasti vähemmän energiaa ja samalla vähentää tarvetta louhia neitseellisiä raaka-aineita. Kierrättämällä autat siis paitsi MIELI ry:tä myös ympäristöä!
Edustatko yritystä? Tutustu tästä Mielilava-konseptiimme yrityksille