Vastuullisuuden vuosi 2023: Miten Kuusakoski suoriutui päästölaskennan näkökulmasta
Vuosi 2023 oli Kuusakoskelle päästölaskennan näkökulmasta mielenkiintoinen. Etenimme pitkän aikavälin ilmastotavoitetta nopeammin. Kokonaispäästöt ovat pienentyneet 13 % kahden edellisen vuoden aikana. Toisaalta yksikköpäästöt eli päästöt kuljetettua tonnia kohden kasvoivat. Elinkaariasiantuntija Sara Tikka vetää yhteen, mitä Kuusakosken vuodesta on hyvä ymmärtää päästölaskennan näkökulmasta.
Toimintaympäristöstämme muodostui haastava loppuvuodesta 2023 kierrätettävien materiaalien vähenemisen ja loppuasiakkaiden alentuneen kysynnän myötä. Vuonna 2023 vastaanotimme kaikissa maayksiköissämme yhteensä 870 350 tonnia kierrätysmateriaaleja käsiteltäväksi, mikä olikin vajaat 10 % vähemmän kuin aikaisempana vuonna. Kokonaispäästömme vähenivät edellisestä vuodesta kuitenkin vain hieman yli 4 %, ollen yhteensä noin 74 000 t CO2e. Suurimmat päästövähenemät saavutettiin toimintamme suorissa (Scope 1) päästöissä. Energiaintensiteettimme kuitenkin kasvoi hieman, joten muutokset Scope 2 -päästöissä olivat maltillisempia.
Toiminnan luonteen myötä suurin osa Kuusakosken toiminnan päästöistä syntyy logistiikasta ja näin ollen logistiikka onkin Kuusakosken päästövähennyssuunnitelmien keskiössä. Siinä missä kumipyöräkuljetusten päästöjä on saatu vähennettyä vuosittain paremman suunnittelun ja ohjauksen myötä, kasvoivat logistiikan kokonaispäästöt kuitenkin hieman edellisvuodesta. Tämä johtuu siitä, että vuonna 2023 kasvatimme valtamerikuljetusten määrää, joka vaikutti huomattavasti myös logistiikan päästöihimme, sillä kuljetetut välimatkat pitenivät merkittävästi.
Vaikka jäimmekin hieman vuosittaisista päästövähennystavoitteista, olemme silti päästöjen osalta jo 13 % edellä pitkän aikavälin tavoitettamme.
Pitkällä aikavälillä olemme kuitenkin hyvässä tahdissa päästövähennysten osalta ja oman toimintamme ja koko arvoketjun päästöjen vähentäminen on meille tärkeä tavoite, jota viemme yhä painokkaammin eteenpäin tulevina vuosina. Tavoitteenamme on tehdä Kuusakoski Recyclingin toiminnasta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja koko arvoketjusta hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Vaikka jäimmekin hieman vuosittaisista päästövähennystavoitteista, olemme silti päästöjen osalta jo 13 % edellä pitkän aikavälin tavoitettamme.
Kierrätysliiketoimintamme pienentää yhtäältä globaalia ympäristövaikutusta, sillä jokainen kierrätetty tuote ja raaka-ainetonni toiminnassamme mahdollistaa merkittävän päästövähennyksen vältettyjen päästöjen muodossa. Nämä päästövähennykset toteutuvat, kun asiakkaamme korvaavat neitseellisiä raaka-aineita kierrätysraaka-aineilla, tai fossiilisia polttoaineita bio- ja kierrätyspolttoaineilla. Toimintojemme kautta vältetyt päästöt olivat vuonna 2023 1,39 miljoonaa tonnia CO2e. Tämä vastaa noin 560 000 henkilöauton vuosipäästöjä.
Tulevaisuuden osalta tärkeää on investoida entistä energia- ja materiaalitehokkaampaan tuotantoon. Seuraamme tarkasti toimintamme päästöjä ja olemme asettaneet pitkän aikavälin tavoitteiden rinnalle myös vuosittaisia tavoitteita energiatehokkuuden ja materiaalikierrätysasteiden parantamiseksi. Näiden lisäksi pyrimme jatkuvasti hakemaan päästövähennyksiä kehittämällä toimintaamme ja investoimalla vihreisiin hankkeisiin, jotka tuovat päästövähennyksiä myös pitkällä aikavälillä.