Yliopistot ja tutkimuspalvelut​

Teemme laajasti yhteistyötä eri tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa.

Näitä tahoja löytyy myös asiakkaistamme.

Esimerkkinä Notre Damen Yliopisto, lue lisää (in English)

YHTEISTYÖSSÄ ON VOIMAA

1

Tutkimusyhteistyötä tehdään, sillä sen myötä saavutettavat hyödyt ovat ilmeiset. Sidosryhmien, asiakkaiden, arvoketjun eri toimijoiden ja tiedemaailman asiantuntijoiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä saadaan tutkimusaiheisiin laaja näkökulma. Yhdessä kehitämme asioita sekä opimme toimintaympäristöstämme.​

HYVÄ TIETÄÄ:

Teemme omaa kehitystyötä, jolla tähtäämme kierrätystoimintamme tehostamiseen.

2

Tutkimusyhteistyötä tehdään tyypillisesti yhteishankkeissa, joissa alan eri toimijat ja tutkimusmaailma kerääntyvät yhteisen aihepiirin, ongelman tai kehitysmahdollisuuden ympärille.​

Olemme perustaneet Lahteen oman tutkimus- ja kehityskeskuksen, jossa tutkimme erilaisia materiaalivirtoja ja niiden käsittelymenetelmiä. Tutkimme erilaisia kierrätysmateriaalien ominaisuuksia monin eri menetelmin. Pääosin keskitymme metallianalytiikkaan ja kiinteiden jätepohjaisten polttoaineiden tutkimukseen.​

HYVÄ TIETÄÄ:

Ainutlaatuinen tutkimuskeskuksemme varmistaa sen, että osaamisemme on alan huippua.

3

Tutkimuskeskuksemme palvelee kaikkia liiketoiminta-alueitamme - hankintaa, myyntiä ja tuotantoa. Tarvittaessa palvelemme myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.​

Olemme aina avoinna uusille tutkimushankkeille ja yhteistyölle eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi meillä on jatkuvasti tarjolla erilaisia kiinnostavia työharjoittelupaikkoja ja lopputyömahdollisuuksia opiskelijoille. ​

Oppilaitokset sekä opiskelijat voivat olla meihin myös suoraan yhteydessä!

​Tutustu avoimiin työharjoittelupaikkoihimme

HYVÄ TIETÄÄ:

Tiiviin yhteistyön ansiosta voimme tehdä tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta.

RATKAISUMME

Täältä voit tutustua yksittäisiin ratkaisuihimme, joita tarjoamme julkisen sektorin asiakkaillemme. Otathan yhtettä tai täytäthän bottiimme lisää tietoja, jos haluat että räätälöimme organisaatiollenne sopivan palvelukokonaisuuden. (Huom. botin aktivoituminen vaatii evästeiden hyväksynnän. Jos ehdit jo hylätä evästeet, saat muokattua asetuksiasi vasemman alalaidan kuvakkeesta.)