Rafael Kuusakosken muistorahasto

 

Rafael Kuusakosken muistorahastosta ohjataan tukea erityisesti nuorille tutkijoille ja ensisijaisesti Itämeren linnustoa ja saariston eliöstöä, meren ekologiaa, ilmastoa ja maisemansuojelua käsitteleviin hankkeisiin. Rahasto toimii Suomen luonnonsuojelun säätiön alaisuudessa. Säätiön hallitus valitsee vuosittain hakijoiden joukosta sopivimmat aiheet tuettaviksi.

 

Kuusakosken perustajan poika ja liiketoiminnan jatkaja Rafael Kuusakoski viihtyi paljon saaristossa lintujen elämää tarkkaillen, Viipurinlahdella vietetystä lapsuudesta aina aikuisikään saaressa Porkkalassa. Tämä ajatus oli taustalla, kun Rafaelin tytär Rita-Birgit Kuusakoski-Peltonen perusti isänsä nimeä kantavan rahaston.

”Toivoin hiljaa mielessäni, että isä hyväksyisi ajatukseni luonnonsuojelusta” 

Rahaston perustamisvuonna 2000 Rafaelin syntymästä tuli kuluneeksi 75 vuotta. Silloin Suomenlahti ja Itämeri olivat tutkitusti huonossa kunnossa ja monet linnut olivat uhanalaisia. Muistorahaston alkusysäys oli nimenomaan lintututkimuksessa.

Yli 20 vuotta toimineen rahaston jakamien apurahojen pääkohteena ovat olleet tiede, kuvataide, kirjallisuus, elokuvat sekä lasten ja nuorten opetusprojektit. Tuettujen joukosta löytyy myös Pro graduja ja joitakin väitöstutkimuksia. Tukea ohjataan erityisesti nuorille tutkijoille ja ensisijaisesti Itämeren linnustoa ja saariston eliöstöä, meren ekologiaa, ilmastoa ja maisemansuojelua käsitteleviin hankkeisiin.

Kuusakoski Oy on lahjoittanut varoja useaan otteeseen myös John Nurmisen Säätiön perustamaan Puhdas Meri -rahastoon. Rahaston taustajoukot ovat asiantuntijoita monilta aloilta, luonnonsuojelusta tekniikan alaan.

 

Lue lisää:

Vuoden 2023 apurahan saaneet

Rafael Kuusakosken muistorahasto

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö